tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sulokas norsu

Minä en koskaan ole kuvitellutkaan kuuluvani siihen ihmisryhmään, joka liitelee paikasta toiseen elegantisti ja äänettömästi. Sulokkuus on ominaisuus, joka on minulta jäänyt täysin kehittymättä.   Viime aikoina olen kuitenkin enenevissä määrin ajautunut tilanteisiin, jossa sulokkuudesta olisi hyötyä. Jumppatunnilla ei edes viimeinen rivi pelasta norsun erottumista jos tavoitteena on pitkä ja sulokas venytys tai äänetön laskeutuminen yli kymmenen sentin hypystä.

Olenkin huomattavasti luonnollisempi jalkaprässissä naama punaisena ja 250kg  vastassa. Mutta jollain kamalalla ja kieroutuneella tavalla olen alkanut nauttia tanssimisesta tai kaikesta sen suuntaisesti toiminnasta. Olen oppinut sulkemaan silmäni ja katsomaan pelissä olevan hahmon koomista vääntyilyä armollisen huvittuneesti. Ei minusta balleriina tule, mutta aistillinen norsu riittäisi. Harjoitukset jatkuu!

Viime viikkoina ompeluaika on ollut vähäistä, mutta onneksi olen taas löytämässä tekemisen ilon! Kyllä ompelu aina voittaa ikkunan pesun!

Käpysen ihanuutta omalla kaavalla.



Kohta on pakko aloittaa pienelle miehelle kevätvaatteiden ompelu, mutta jospa ensin vielä yksi tällainen huppari!

6 kommenttia:

  1. Aistillinen norsu! :D Täällä toinen, hei! Etenkin step-tunnilla tuntuu hyvin norsumaiselta olo kaikkien keijukaisten keskellä. Silti menen sinne ja nautin jumpasta. Onneksi meidän salissa ei ole peiliseiniä.
    Mukavia, hyvin istuvia, kauniita kamppeita olet itsellesi ommellut. :) Aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
  2. Olipas loistava kuvaus, laittoi ihan miettimään voisikohan minustakin kehittyä tuollainen aistillinen norsu :) Tosi kivan näköinen huppari!

    VastaaPoista
  3. Huppari on hieno ja paidasta tykkään kanssa. Täällä toinen "sulokas" norsu ;). Tumps ja tömps ovat yleisimmin kuullut askeleet, kun toiset liitävät samassa tilanteessa äänettömästi.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana huppari! Miten olet loihtinut nuo "hupunreijät"? Onko ne nahkaa? Kiitos taas hyvänmielen postauksesta!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana huppari! Miten olet loihtinut nuo "hupunreijät"? Onko ne nahkaa? Kiitos taas hyvänmielen postauksesta!

    VastaaPoista