Nihkeää ompelua ja syksyyn valmistautumista

Minä olen ollut kuukauden nihkeä. ihan joka paikasta. Helle sulattaa minut ja jo aamulla herätessä tunnen nihkeyden hiipivän iholleni. Niljakkaan ihmisen on vaikeaa olla tarmokas tai sulkeutua ikkunattomaan koppiin ompelemaan. Lisäksi kaksivuotiaan miehen tarmokkuus aamusta iltaan laittaa helteen sulattaman äidin koville. U:ta ei tunnu helle tai nihkeys vaivaavan vaan ihoon liimautuva hiekkalaatikkohiekka on jatkuva riemun aihe. Vaikka on tämä kesä ihana ja uiminen, vedessä niljakkuus ja nihkeys lehahtaa pois ja lapsuuden kesäilo pulpahtaa pintaan. Odottelen jännittyneenä milloin ensimmäinen perheestämme saa evät tai kidukset.

Mutta kaikki loppuu aikanaan, pitkät lomat ja tämä mieletön, kupliva kesä. Ensi viikolla aloitamme taas arjen ja elämän aikataulutetun almanakan kanssa. Niinpä saamattoman niljakkaan ompelijattaren oli tehtävä ryhtiliike ja ommeltava päiväkotiin suunnistavalle Äijälle tarhavaatteita. Meidän perheessä sukupuolineutraalista kasvatuksesta ei voida puhua, sillä U ilmoittaa möreällä äänellä kaikille olevansa Äijä. Minusta on liikuttavaa kahden tyttären jälkeen seurata Äijän testosteronihuuruista uhoilua ja kikkailua.

Tilasin Paapiin syntymäpäiviltä paitakankaita syysvaatteisiin. Nyt näyttää siltä, että syksyyn lähdetään petroolin, harmaan, sinisen ja okran väreissä. Arki, voit alkaa!

Pupukangas on siis Paapiin ja pitkän raglanvaiheen jälkeen palaamme jälleen kerran tavalliseen hihamalliin. Punainen frotee on tilattu Metsolasta.

Yksityiskohta löytyy hihansuusta.

Harmaa Nukkuvat pöllöt-kangas paapiilta ja okra joustogollege EK:sta. Jälkimmäinen on huipputuote.

Tämä lämmin harmaa on aivan ihana väri!

 

Siimeksessä-kangas on petroolia. Harmillisesti ei mennyt nuo kuvion kohdistukset ihan kohdalleen. Kuvassa sekä okrat että petroolit housut EK:n joustokollegesta.

Minä pitäisin siitä, että voisin ostaa kankaat livekaupoista. Olisi ihanaa hypistellä kankaita ja miettiä rauhassa kuvioita ja värejä. Valitettavasti kangaskaupat ovat yhä voimakkaammin netissä. Eurokankaalle lähettäisin terveisiä, että olisi mukavaa saada kangasta edes sen verran, kun maksaa. Minulle tupataan leikkamaan kankaat todella naftisti ja tälläkin erää molempia kankaita oli 48cm:ä 50cm:n sijaan. En jaksa valittaa, koska lähimpään EK:hon on matkaa yli 20km. Ensi kerralla taidan mitata kankaat paikan päällä ja saada hankalan asiakkaan maineen. Sen kanssa pystynen elämään, mutta liian lyhyiden kangaspätkien kanssa en.

Syksyn setit valmiina.

Ompelu 17min 27s, päättely 14vrk 6h 42min

Minulla on paljon kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita, jotka haluaisin toteuttaa heti niiden iskeydyttyä tajuntaani. Jotta pystyisin hallitsemaan sisäistä kaaosta teen itseni kanssa sopimuksia. Ompelussa ehkä yksi typerimmistä ja ääliömäisimmistä säännöistä, jonka olen itseni kanssa laatinut on se, että edellinen työ lopetellaan ennen uutta. Ihan on hyvin toiminut siihen saakka, kunnes keksin vihata päättelyä. Kahden viikon aikana kävin istumassa lukemattomia kertoja ompelukoneen ääressä, mutta pöydällä lojunut London-huppari ja lentokonekuosinen T-paita muistuttivat minua sopimuksesta. Opinpahan, että kannattaa harkita mitä lupaa ainakin jos omaa yhtä ailahtelevan mielen kuin allekirjoittanut.

Tänään minä sen sitten selätin. Otin neulan käteen päättelin vaatteet ja ompelin. Ja ompelin ja ompelin. Ja päättelin! Ja leikkasin kaikki kankaat leikkurilla, jonka olen tilannut Karnaluksista siinä uskossa ettei resonleikkaus ole koskaan enää työlästä. En ole kymmentäsenttiä enempää leikannut resoria leikkurilla, koska sormessani on mittatikku valmiina ja saksilla resoria syntyy huomattavasti nopeammin Mutta ehkä meistä kuitenkin tulee kaverit tuon leikkurin kanssa ja tylsät ompelusakset se ainakin voittaa mennen tullen. Ompeluhurmoksessa ompelin kaikki nämä U:n nukkuessa megapäiväuniaan. 

Viljamin puodin pandat ja ompeluystävältä saatu jalkapallokangas.

Noshin seeprat ja diagonaaliraidat.

Selian Seeprat.

Nanun Discopuput

Ja kaikki yhdessä.

Lopuksi vielä sovituskuva jumituksen aiheuttaneesta T-paidasta. Kohta taidan ostaa Ottobren syysnumeron ja katsoa löytyisikö sieltä uutta ja kivaa.

Paidan kangas on hankittu Seliasta ja hetken se on koristanut kangashyllyä.

Ompeluhurmos on täällä ja leikkuri kuumana. Katsotaan saanko tänään vielä ommella. Senhän määrää tämä pieni työnjohtaja, joka on oppinut puhumaan. Ja puhetta riittää, isäänsä tullut.

Kirjoittamisen tuskaa ja ompelun aloittamisen vaikeutta

Minun äitini on puuhastelija. Sellainen ihminen, joka vie jatkuvasti tavaroita paikoilleen, sipaisee pöytää puolihuolimattomasti liinalla ja asettelee piirongin päälle kauniita asetelmia. Minä olen myös puuhastelija, mutta minun puuhani tuottavat sotkua ja epäjärjestystä. Tässähän ei olisi ongelmaa mikäli olisin perinyt äitini taidon sipaisten pitää kunnossa paikat, mutta olen lähinnä erikoistunut piilotussiivoukseen ja kasaorganiseeraukseen. Onneksi minulla on vielä kolmekymmentävuotta aikaa hioa puuhastelijataitojani, peli ei vielä ole menetetty.

Kesäloman ensimmäisinä päivä sain vihdoin siivottua ompeluhuoneen kuntoon. On ilahduttavaa huomata, että ompelutilassani on parketti. Kerrottakoon sen olevan tammenvärinen, mikäli palaan jälleen kasoihin ja unohdan lattian olemassaolon. Nyt en olekaan pystynyt aloittamaan ompelua, koska pelkään kaaoksen palaavan ompeluhuoneeseen ja langanpätkien leijailevan jälleen kerran olohuoneemme tasoilla. Totuushan on, että siellä missä elää minun luovuuteni piilee myös hallitsematon kaaos.

Onneksi on tilanteita, jossa laiskinkaan ihminen ei voi olla ompelematta. Vauva. Ihana, pyöreä, vuosia odotettu ja toivottu ihme. Ystäväni on kulkenut pitkän ja kyynelten kasteleman tien äidiksi. Nyt sain vihdoinkin tavata tämä nuorenherran. Koska ystäväni, joka tuntee minut syntymästäni saakka, arvostaa tekemiäni vaatteita, ompelin ihanalle herra V:lle seuraavan asun. Ah mikä vauva ja miten onnelliseksi hän onkaan tehnyt läheisensä. Tervetuloa maailmaan Herra V.

 

Sateiseen kesään joustokollari (Ainolasta) jumpsuit. Pilvet eivät malttaneet leijailla jonossa, mutta eivätpä ne harrasta sitä taivaallakaan.

 

 

Elämäni ensimmäinen kietaisubody. Ihanaa huomata, että kehitys kehittyy. U:n ollessa pieni tällainen kanttaus olisi ollut mahdottomuus, mutta ei enää. Harmi, että taitaa bodyikäkin olla meillä takanapäin. Koskaan ei taidot tilaukset kohtaa. 

Trikoo Noshilta.

 

Kylmyys näyttää sääennusteiden mukaan väistyvän, joten voin aloittaa puuhasteluharjoitukset puutarhasta....tai ompeluhuoneesta. Ihan miltä minusta tuntuu sellainen on lomalaisen elämä.

 

Ompelutauko ja paluu koneelle

Minulla on ollut paljon tekemistä ja ajateltavaa. Jotta jaksaa on pakko välillä pakko luopua jostain. Minä sammutin koneet hetkeksi ja annoin aikaa muille hommille. Samalla sain hieman etäisyyttä ompeluun. Huomasin, että olin jälleen kerran sortunut luonteelleni hyvin ominaiseen sataprosenttiseen omistautumiseen. Jos olisin syntynyt lähi-itään olisin juuri se lapsisotilas ase tanassa, jota me täällä länsimaissa paheksumme. Minä olen paneutunut ompeluun juuri tuolla intensiteetillä ja lopputulos on se, että kadotin sen keveän, kuplivan alkuaikojen hauskuuden. Ryppynaamalla ei voi nauttia saumurin hyrinästä tai paininjalan polkemisesta. Huomasin vertaavani tekeleitäni ompeluryhmissä julkaistuihin töihin. Etsin tunteja kankaita netistä ja saadessani kankaat paininjalan alle, oli netissä jo kymmeniä kankaista tehtyjä vaatteita ja omissa silmissäni kangas oli jo "kulunut". Unohdin, että suurin osa ihmisistä pukee lapsensa valmisvaatteisiin ja näkee tekemäni vaatteet ihan toisin silmin.

 

Onneksi koneet eivät jääneet pölyttymään vaan kesä pyyhkäisi meille ja samalla tuli tarve tehdä kesävaatteita. Koska kankaat oli ostettu, ei auttanut muu kuin aloittaa ompelu uudestaan. Nyt minulla ei enää ollut ahdistusta kankaista tai malleista. Ompelin vaan lapselle tarpeeseen. Seuraavissa kuvissa on niin bloggaustauon aikana valmistuneita, kuin tuoreita kesävaatteita. Minä olen vapautunut pakko-ompelusta ja nautin taas hommasta. Kyllä ompelu on parhaimmillaan aika ihanaa!


Ensimmäisenä suuri edistysaskel, joka on valmistunut jo hetki sitten. Elämäni ensimmäinen joustavalle kankaalle ommeltu vetoketjullinen vaate. Eikä edes vetoketju kupruile!!!

Sampsukan froteesta ommeltu huppari ja se mainostettu vetoketju.

 

 

Triteksin tennarit bodyna, jonka kaavana on leveämmäksi ja nepilliseksi muutettu Kisuliini.

U on mopomiehiä ja tämä on lempi vaate, jota U osaa pyytää. Opopaata ja kangas Verson puodista.

Rotat Selialta ja caprihousujen frotee Noshilta.

Majapuun työmiehet pitkähihaiseksi ommeltuna ja shortsit Kestovaippakaupan JC:stä.

Lopuksi nostalgiaa. Minä olen lukenut Pupu Tupuna kirjoja. Onneksi ystäväni Heli asuu Oulussa ja sain sitä kautta itselleni pätkän tätä kangasta. Aivan ihana!

 

 Lupaan päivittää blogiani useammin ja istua ompelukoneelle, etenkin sadepäivinä.

 



Kevät on täällä, joten tötteröö!

Minä en koskaan ole ollut romantillinen ihminen. Haluaisin olla, mutta en ole. Käsi kädessä käveleminen on minusta vaivaannuttavaa, samoin julkinen pussailu. Minä arvosta arjen välittämistä. Sitä, että mieheni pesee autoni (ylin rakkauden osoitus) tai sitä, että kerran vuodessa mieheni kuorii minulle perunan. Ei tarvitse suotta toistella rakkauden sanoja tai kehua. Ihan riittää auton pesu, kosketus ohi kulkiessa tai lempeä katse eteisessä.

Keväällä ihmiset tulevat hulluiksi, ihan kahjoiksi. Olen tänä keväänä saanut seurata tuttavieni suhdekiemuroita ja olen läkähdyksissä pelkästään seuraamisesta. Ei minusta olisi uuteen suhteen. Onneksi nykyinen on aivan kelpo ja kestävä. Rakkauden huumassa, kun tuntuu ihmisistä katoavan yöunien lisäksi looginen ajattelu ja arjen hallinta. On se kuitenkin mukava vierestä seurata toisten puuhailuja, kun voi itse kellahtaa Herra Insinöörin viereen illalla ja aamulla herätä varmana siitä, että vielä illallakin ollaan yhdessä. Tunteiden huumaa ei ehkä ole samassa mittakaavassa, mutta enpä sitä kamalasti kaipaakaan. 

Minä olen ommellut ihan kauhean vähän. Kävimme Herra Insinöörin kanssa läpi kaappeja ja kyllä minä hieman pelästyin tehtaani liikatuotantoa. Ei kasvava lapsi tarvitse aivan näin paljoa vaatetta tai minä terapiaa. Tai jos tarvitsen lienee syytä hakeutua ihan oikean terapeutin pakeille ennenkuin lapseni hukkuvat vaatteisiin. Onneksi kohta tulee kesä ja kesävaatteita meillä ei ole liikaa. Taas kerran yksi syy miksi kannattaa asua Suomessa.

Keskimmäiselle ompelin tuuteista hupparin. Uuden OB:n kaava oli mukavasti erilainen.

Verson Tuutti-kankaasta keskimmäiselle huppari. Kahteen tuuttiin tikkasin pinkit tehosteet.

Näihin iloisiin kevätkuviin on hyvä lopettaa!

Ihminen, jolla on labradorinnoutajan sielu

Minä en kärsi ikäkriisistä, tai niin olen julistanut läheisilleni. Ei pidä uhoilla, kun ei elämästä tiedä. Viimeiset viikot olen rypenyt elämäni suurimmassa ikäkriisissä. Tarkastellut peilistä tummentuneita viiksikarvoja, venytellyt silmäluomia ja surrut rutistuvia sormiani. Mutta onneksi töissä oli fysioterapeutin kuntotestit, jotka osoittivat minun olevan lihaksiltani erinomaisessa kunnossa. Mutta niinhän minä olen; olen aina ollut "vanttera jässikkä" ja voimakas. Minä siirrän kirjahyllyt ja kannan raskaimmat esineet, kehoni ei pelkää rasitusta tai mustelmia. Noh, täytyy myöntää, että vuodet ovat lisänneet kaaria ja kuhmuroita, mutta edelleen tunnen olevani vahva.

Sisäistä Jane Fondaa tuskin löydän. En pysty kuvittelemaan itseäni trikoissa jumppaamassa tai joogaamassa. Mutta eilen tuskan ollessa suurimmillaan tajusin, että minullahan on labradorin sielu! Minua ja tuota sympaattista koirarotua yhdistää monet asiat. Ensinnäkin pallo, en ole tavannut labbista, joka ei rakastaisi palloa. Minäkin rakastan palloilua. Kun valkoinen reikäpallo iskeytyy maahan syttyy silmiini hullun katse ja jaksan juosta vaikka maan ääriin ja olen valmis taistelemaan pallosta vartalo mustelmilla. Labradorin noutaja. Liikunnan jälkeen rupean välittömästi ajattelemaan ruokaa, ja ihan mikä tahansa ruoka tekee minut onnelliseksi. Labradorin noutaja. Minun ei ole vaikeaa maata ja nauttia läheisteni huomionosoituksissa. Lisäksi olen erittäin uskollinen niin parisuhteessa kuin ystävyydessä. Kiinnyn ihmisiin, joskus liikaakin. Labradorin noutaja. Vartaloni on lihaksikas ja vanttera. En ole sulava tai elegantti. Liikkeeni ovat enemmänkin kömpelöitä ja esineet tuppaavat tippumaan. Labradorin noutaja.

Ah, miten vapauttavaa on olla labradorin noutaja. Tämän vuosikymmenen viimeinen ikävuosi saa alkaa. Täältä tullaan uusi kymmen!

Olen minä ommellutkin ja aika paljonkin. Jotenkin vaan en ole saanut aikaiseksi kuvata ja bloggailla. Herra U on alkanut puhumaan ja kasvamaan samaan tahtiin. Perusvaatteita ommeltiin akuuttiin tarpeeseen. Tarhasetti ja yöpukuja. Meidän kamera vetää viimeisiään ja minua harmittaa, että kuvaukset menevät enemmän tai vähemmän kameran kanssa taajoessa. Ei minun hermoilla jaksa sellaista pelleilyä, joten onneksi jaksoin nämä kuvata.

Lisäksi paikallisessa ompeluryhmässä oli salainen vaateystävätempaus, johon osallistuin. Ommellessani toisille kaikki meni pieleen. Ihan yksinkertaisimmatkin asiat, jotka yleensä sujuvat omissa ompeluksissa noin vaan, menivät taajomiseksi. Kainalot kosteana päätin, etten koskaan enää osallistu mokomaan tempaukseen, ennen seuraavaa kertaa ainakaan. Mutta mihinkä siitä pääsee, sunnuntai ompelija on sunnuntai ompelija.

Tälläiset setit minä sain vaihdossa....

 Kiitos http://piikuompeloo.blogspot.fi/. Nämä ovat ihanat!

Ihan mielettömän herkullinen puutarhasetti. Kiitos  http://eetukkajataapero.blogspot.fi/.