perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tuotevalvontakeskus otti vastaan reklamaation

Ompelijan on hyvä olla naimisissa Herra Insinöörin kaltaisen ihmisen kanssa. Siis sellaisen henkilön, joka kannustaa vaimoaan ompelemaan, kehuu valmiita vaatteita ja mikä tärkeintä antaa palautetta sopivasti ruokitulle vaimokullalle kauniissa paketissa. Minä sain palautetta, hyvä niin. Kuulemma rakkautemme hedelmän U:n pää on kasvanut tai rakastamani Kisuliini-bodyn laatija ei ole huomioinut vauvan yksilöllistä pääskasvua laatiessaan kaavaa. Toisin sanoen, Herra Insinöörin mielestä tekemäni bodyt ovat hankalia pukea ahtaan päänsuun takia. Melkein loukkaannuin, mutta pidin suuni kiinni.

Seuraavana päivänä menin ompeluhuoneeseen ja ompelin raivoisasti. Arvatkaa mitä? Kisuliini-bodyja tietysti. Tuotevalvontakeskuksen ompeluosasto otti vastaan palautteen ja kuunteli (kerrankin) asiakastaan. Tälläisiä niistä sitten tuli....

Versio I laitoin yhden nepin olalle. Tämä sujahti oikein kivasti päälle, mutta ei miellyttänyt minun silmää.

Kisuliini-body ommeltuna Noshin robottikangas. Ihana kuosi, mutta sangen vähäjoustoinen kangas.



Versio II:ssä laitoin koko raglasauman menevän neppilistan. Tämä toimi hienosti ja miellyttää silmää enemmän.

Sama kaava. Intiaani trikoo Seliasta.


Mannekiinitkin nukkuu joskus. Voiko kauniimpaa olla, kuin oma nukkuva lapsi.




Tänään olen ommellut taas revanssihengessä, mutta siitä tuonnempana.

15 kommenttia:

  1. Hienot tuotekehittelyt olet tehnyt :) Nukkuvat lapset on kyllä niin suloisia <3 ja ihanan hiljaisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneimmillaan lapsi on nukkuessaa, mutta hauskimmillaan iloisena leikkiessä (äidin tekemissä vaatteissa, toki).

      Poista
  2. Meillä oli samat ongelmat tuon kaavan ja venymättömien trikoisen kanssa. En kuitenkaan jaksanut olla yhtä kärsivällinen tuotekehittelyn kanssa(eikä meillä asu insinööriäkään:) ) joten vaihdoin kaavaa ja materiaalia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en koskaan ole venytellyt trikoita ennen ompelua, nyt lisään senkin aloitusrutiineihin.

      Poista
  3. Sattuipa sopivasti tämä postaus! Tein tänään testimielessä kaksi kisuliinibodya meidän tulokkaalle ja tämän talouden Se Toinen Insinööri totesi heti bodyt nähdessään, että "onko sen lapsen pään tarkoitus mahtua tästä? Eikö tässä pitäisi olla napit?" Itse mietin paitaan nappilistan tekoa olalle, mutta sinä olitkin toteuttanut idean kivemmin, joten saatanpa seuraavaan kisuliiniin hieman plagioida tuotostasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta aikaisemmat bodyt menivät hyvin päälle. Nyt 74-kokoon siirryttyä pääntiestä on yullut ahdas...Ihanaa, että muidenkin miehet pähkii lapsen pukemisen kanssa :D. Ja tuo neppilista raklassa toimii mahdottoman hyvin ja on helppo toteuttaa.

      Poista
  4. Vau miten loistokkaasti olet ottanut palautteen ja tuotekehittelyn...jälkimmäinen neppilista on tosi kivan näköinen! Mä olen aina luullut että olen sössinyt jotain "kisuliineja" ommellessani kun olen aina saanut hiukan suurentaa pääntietä, mutta helpotus ja huokaus jos joku muukin on huomannut että hiukan ahdas se on, menee kyllä päästä mutta minun makuun saisi olla reilumpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palautteen vastaanottaminen ei yleensä ole minulle se helpoin rasti, mutta tällä kertaa osasin ottaa tämän haasteena. Ah, sai ommella.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Minä taiteilin kanssa aikanaan sen Bert-bodin olalle nepparit. Kaula-aukko oli ahdas ja siihen suunniteltu etukappaleen neppilista oli liian suuri haaste. Enkä ole tehnyt muuten nappilistaa vieläkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. minä olen tehnyt yhden Bert-bodyn tuolla nappilistalla ja voin sanoa etten toista tee. Ei kestänyt käytössä. Tämä neppitsydeemi tulee helpommin ja nopeammin valmiiksi JA toimii paremmin.

      Poista
  6. Ei ole nukkuvaa lasta ihanampaa <3 Kivat bodyt!

    VastaaPoista
  7. Minä tein kanssa tuon kisuliinin juuri noin, että laitoin raglansaumaan nepit. En tiedä, olisiko neidin pää mennyt läpi muuten koko pääntiestä. Haikeaa, mutta enää ei taida meillä olla tarvetta bodeille. T-paidat ovat korvanneet kaikki bodyt, kun neiti kulkee kahdella jalalla ja harjoittelee pottailua. On se insinööri hyvä olla olemassa!

    VastaaPoista