keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Täh, täh...tähtiä!

Tänään päätin kuumeettoman päivän kunniaksi siivota tilkkulaatikoita. Pääsin ehkä toiseen tilkkuun saakka, kun saumuriin ja päähäni syttyi valo. Tilkkulaatikossa oli Selian Shalk Star-paloja ja joustocollegesta leikattu paidan etukappale, josta kuitenkin löytyi reikä keskeltä. Muistan kironneeni asiaa ja paiskanneeni kappaleen tilkkuihin. Noh, elähän mitä. Siitä se tilanne lähti kehkeytymään siten, että kaksi tuntia myöhemmin oli tilkut ommeltu vaatteiksi. En muista milloin viimeksi olen ommellut näin intoa piukassa ja fiiliksellä.

Mutta se täytyy sanoa, että fiilisompeluksien siivoaminen laskee ompelueuforian nopeammin kuin ydinpommi. Käsittämätöntä kuinka paljon ompelusta lähteekään jätettä ja roskaa. Vastentahtoisesti jouduinkin tarttumaan imuriin ja käyttämään viimeiset toipilastunnit roskien ja langanpätkien häätämiseen. En tiedä johtuuko tämä keväästä ja lisääntyneestä valosta, mutta meinaan kirjoittaa ihanaa, joka toiseksi sanaksi. Tälläisen peruspessimistin on vaikeaa sulattaa tälläistä euforista tikkipirkkoa, joten päätän kirjoitelmani seuraavaan tiivistykseen;

ompelu on ihanaa, mahtavaa ja hitsit, tunnen oppineeni paljon tai ainakaan en joudu tanssimaan poskitangoa enää niin taajaan Rouva Ratkojan kanssa.

Paita ommeltu On the Road-kaavalla. Hihassa tähti, jossa ensimmäistä kertaa kokeilin tuota päällekkäin ompelu-leikkaus tekniikkaa. Ihan vaan itselle muistutukseksi, ei kannata leikata liian läheltä reunaa.





Taakse lisäsin taas kaarrokkeen, olen ihan jumissa tässä asiassa.


Housuissa kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa sirkkarenkaisen asentamista ja Mock Denim kaavaa.

Tässä settinä.

Valitettavasti sovituskuvia ei nyt ole tarjolla. Tahtoikäinen ei vaan tahdo ja äiti ei vaan jaksa.

18 kommenttia:

  1. Ihanat vaatteet,taas kerran ja blogiasi on todella mukava lukea. Kiitokset tuosta päällekkäin-ompeli-leikkaus muistutuksesta. Se on saatava toteutuksen asteelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Opin tänään tuon tekniikan oikean nimen päällikeompelu. Oppia ikä kaikki.

      Poista
  2. Kiva setti! Tahtoikäisen kanssa takkuamista täälläkin sovituskuvien suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin nyt ajatellut, että sovituskuvia otetaan vain, jos malli suostuu. Taajomista on ihan riittämiin ilman mallinhommia.

      Poista
  3. Niukkuus on sellainen asia, joka pakottaa usein löytämään herkullisia vaihtoehtoja. Tässä se nähdään. Oikein muikea alikeompelukin!
    Toipumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aivan mahtavaa välillä käyttää tilkkuja ja saada idea, joka oikeasti toimii....

      Poista
  4. Kiva setti, sanoo toinen setti-ihminen! Tilkuista kyllä saa vaivattomasti näyttävää. Harmi, että sitä on välillä niin laiska penkomaan tilkkulaatikoita.
    Onnea, että ratkojasi saa välillä vapaapäiviäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomennut, että harvoin ompelen muuta kuin settejä. Käytössä setit vaan tuppaavat sekottumaan, mutta sen kanssa olen jo oppinut elämään.

      Poista
  5. Onpa kiva setti! Tämä tulikin sopivasti, sillä mun pitäisi tehdä kummipojalle housut aiemmin noista samoista tähdistä ompelemani hupparin kaveriksi, ja minullakin on enää tilkkuja jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä housut on kyllä kivat myös päällä, hyvä jos sait ideaa!

      Poista
  6. Tää on niin hieno setti, että täytyy aina vaan palata katsomaan uudelleen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus hasardipirkkokin onnistuu. Ei usein, mutta juuri sen verran, että ompeluinto pysyy päällä.

      Poista