perjantai 26. lokakuuta 2012

Voiko omia ompeluksia antaa lahjaksi?

Tänään rakas taisteluparini Pena (saumuri) päätti laittaa heti aamusta ranttaliksi. Tikki oli mitä sattuu ja mikään ei taas tuolle jästipäälle kelvannut. Noh, vaihdettiin taas kerran neulat ja langoitettiin koko kone uusiksi. Pena leppyi hoivaa saadessaan ja ehdimme huristelemaankin hetken nuorimmaisen vetäessä ensimmäisiä päiväunia ulkona.

Aamulla ulos katsoessa olikin siirrytty suoraan aikamatkalla jouluun. Valkoinen maa ja auringon paiste vei ajatukset kerralla talveen ja seuraavassa hetkessä olinkin jo suunnittelemassa villaisten kankaiden tilaamista. Onneksi tänään on kauan odotettu kankaiden yö.


Ajattelin ommella ystäväni tytölle paidan tuliaiseksi. Paidan ompelu sujui oikuttelevan koneen kanssa niin ja näin. Tikki ei kaikissa saumoissa oli ihan kauneinta mahdollista, joten nyt arvon voinko antaa lahjaksi sellaista, joka ei ole täysin onnistunutta. Omalla lapsella tämä setti tulisi varmasti käyttöön, mutta minua kauhistuttaa jos joku muu kauhistelee tikkiä tai saumoja. Toisaalta takaraivossa on myös ajatus siitä, että olen vielä ihan vasta-alkaja ompelijana ja jos oma työ ei kelpaakaan käyttöön vaan jää vaatekaapin perukoille makaamaan. Se olisi kamalaa.

Velour housujen kaava on itsepiirretty ja koko noin 86-92. Velour JNY ja tilattu Bellapuusta. Sirkustrikoon ostopaikkaa en kerta kaikkiaan muista. On marinoitunut hetken kangaskasassa. Musta resori on Royal-tuotteen. Paidan kaavana on Papana 86.
Lokakuun OE-ryhmän ompeluhaaste valmis. Aikaisemmin tikkasin kaksoisneulalla ja nyt tämä body valmistui. Olen todella tyytyväinen kanttauksiin, mutta kamala pettymys oli, kun huomasin olkasauman ompeleen jotenkin repsottavan. Ilmeisesti tähän ohutta trikoota olevaan bodyyn olisi pitänyt säätää tikkiä. Lisäksi bodyssä on elämäni ensimmäinen napilista. Ompelin alas vain hakaset, koska tuo ompelujälki on sen verran huonoa, että en viitsinyt "haaskata" Prymin neppejä. Mutta se on varmaa, että teen toisen bodyn jo viikonloppuna!!!!

1 kommentti:

  1. Kivoilta näyttävät ainakin kuvissa nuo ompeluksesi, ettet olisi liian kriittinen itseäsi kohtaan!

    VastaaPoista