perjantai 9. marraskuuta 2012

Kun Pena teki sen viimeisen virheen!

Olen saanut taas muutaman lukija. Lämpimästi tervetuloa <3.

Olen vuodattanut tätä jo OE-ryhmässä varmaan kymmenen kertaa, mutta tulkoon nyt tännekin. Voi sitten ihmiset, jotka eivät kärsi kroonisesta ompelutaudista miettiä kannattaako koskaan lähteä tälle tielle. Jos minulta kysytään niin ei....tai ei ainakaan silloin jos koneella on murkkuikä ja tekee mitä haluaa.

Minun Berniina 700D, Tallinnan poikia, on toiminut kunnolla ja mukisematta ehkä neljä viikkoa. Penahan muutti meille noin kahdeksan viikkoa sitten, joten kuherruskuukautemme jäi kovin lyhyeksi. Tämän jälkeen Penalla on ollut enemmän huonoja hetkiä kuin hyviä. Mutta mitä hyötyä Penan murkkuiästä on ollut? Noh, ainakin seuraavat seikat:
  1. Olen oppinut langoittamaan koneen todella sujuvasti. Noin 25 kertaa toistoa on tehnyt tehtävänsä. Myöskään neulojen vaihto ei ole ongelma, toimii!
  2. Jokainen onnistunut sauma saa minut riemastumaan.
  3. Minulla on joka päivä jotain jännitettävää ja ratkottavaa. Olen myös todella nopea ratkomaan saumoja.
  4. Aina on jotain kirjoitettavaa OE-sivuille.
  5. Voin päivittäin avautua miehelle Penan liikkeistä.
  6. En enää luule, että Bernina on varma ja hyvä kone.
  7. En enää koskaan tilaa koneita netistä tai ulkomailta. Tai en ainakaan seuraavaan kuukauteen.
  8. Osaan iloita valmiista vaatekappaleesta kuin se olisi mieletön saavutus.
  9. Olen oppinut nauttimaan Singer hyppy"hell"tikillä ompelusta.
  10.  Olen ehtinyt myös siivoamaan, koska ompelemaan ei pääse.


 Lukuisista hyvistä puolista huolimatta, olen tuskastunut ja valmis heittämään ratkojan ja kaikki kankaat nurkkaan. Ei huvita ja ei jaksa taajoa tuon hullun kanssa. Tänään menemmekin paikalliseen liikkeeseen hakemaan neuvoja ja huoltoa. Tallinnasta ne vaan neuvovat vaihtamaan neuloja - done that, been there!

Katsotaan hiljeneekö blogini, vaihtuuko sen sisältö vai palaammeko Penan kanssa kavereina internetin aalloille. Kaikki on mahdollista.

3 kommenttia:

  1. Mulla on Bernina 1150MDA ja sen kanssa oli myös kuherruskuukauden jälkeen vähän ongelmia. Huollostakin tuli takaisin ja teki samaa (heitti neulalangan pois neulasta). Vaihdoin HAX neuloihin ja hyppytikit loppui. Oletko harkinnut, että lähettäisit saumurin maahantuojalle? Takuu kun on voimassa, niin sulle ei pitäisi edes lähetyskuluja tulla. Tämän asian kun selvitin silloin aikoinaan, kun mulla oli 'vähän' ongelmia koneen huoltoon saamisessa ja maahantuojallekin silloin soitin ja he tarjoutuivat ottamaan koneen. http://iikkis.blogspot.fi/2010/11/ihan-ekat-villasukat-ja-huonoa.html

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentistasi. HAX-neuloja en ole vielä kokeillut, mutta tulen nekin testaamaan. Toivotaan, että olisi vaan neuloista kiinni. Ainakin puhelimessa paikallinen edustaja sanoi mielellään ottavansa koneen katsottavaksi. Katsotaan miten käy, kun raahaudun paikalle. Toivottavasti saan sinua parempaa palvelua....

    VastaaPoista
  3. Heippa Hei! Tulin pikimiten vastavierailulle blogiisi ja näin uudesta saumurista haaveilevana (mulla aataminaikainen EVA joka temppuilee minkä kerkee..) kiinnitin huomion tähän postaukseen. Olin itsekin samaa konetta kaavaillut ja juurikin Viron maalta...joko te olette Penan kanssa päässeet sujuiksi? :) Vai edelleenkö olet sitä mieltä että Bernina ei ole hyvä merkki??

    VastaaPoista