maanantai 8. lokakuuta 2012

Hieman vanhaa ja uutta

Tänään olen käyttänyt aikaani lähinnä saumurin lankojen säätämiseen. Aamulla avatessani koneen ja hurautellessani leikkaamiani kankaita paidoiksi huomasin tikin olevan ihan mitä sattuu. Opetus nro1: älä heti aloita renklaamaan lankojen säätönappeja. Niitä on neljä ja yhdistelmiä siis lukuisia. Hengitä ensin ja tarkista lankojen asettelut. Opetus nro2: Voit aina kysyä apua FB: ompeluelämää ryhmästä. Sieltä apu tulee kuin tykin suusta.


Sain hyvillä neuvoilla koneen taas yhteistyökykyiseksi ja tälläista jälkeä siitä sitten syntyi:

Kaavana Ottobre 1/2009 Hupsis-housut, laitoin vyötärölle kuminauhan sijasta resorin. Resori on ostettu Tampereen Tritexistä huiman huokeaan hintaan. Paidan kaavana taas tuttu Papana (68) ja kärpässieni kangas on Kestovaippakaupasta. Resori on Royal-tuotteesta. Tämä ompelus onnistui mielestäni ihan hyvin.





Seuraavassa vielä muutama aikaisemmin valmistunut työ. Kyllä, olen aivan menettänyt tilanteen hallinnan ja töitä tulee ommeltua enemmän kuin tarve olisi. Jatkossa pitää aloittaa myös isoille tytöille ompelu, muuten U hukkuu vaatteisiin. Harjoitteluvaiheessa vaan tuntuu paremmalta ettei hukkaan mene metriä kangasta vaan puolikas... Jos siis kaikki ei mene ihan nappiin ja sehän vaara on jatkuvasti olemassa.

U:n päällä toinen aplikaationi. Malli on itse piirretty ja esittää ankkaa. Potkareiden kaavat piirsin mieheni vanhoista, jotka olivat vuodelta 76 ja anoppini hyvin säilyttämät. Hyvä kaava ja juuri nyt sopiva.


Tässä on ihka ensimmäinen applikaationi. Housujen kaava on piirretty Me and I-housuista ja istuu juuri nyt hyvin. Applikaatio singertää ja aaltoilee hieman, joten opeteltavaa riittää tällä saralla. Onneksi Ompeluelämää-sivuston ihmiset auttavat mielellään.


Ja tässä U:n päällä omalla kaavalla tehdyt haalarit. Resor Royal-tuotteelta ja JNY:n viidakkovelour tilattu Lasten Metsolasta.


4 kommenttia:

  1. Kivannäköisiä vaatteita, rohkeasti vain kokeilemaan isommalle tytöllekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. olen kyllä tosi epävarma isommista vaatteista. Etenkin resorit ja kaikki kanttaukset mietityttävät.

      Poista
  2. Ihunia! <3
    Itseltä on vielä paidat jäänyt tekemättä.. Minulla innostus lopahtaa juuri noiden resoreiden ompeluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan kokeilemaan. Minä ainakin uskon harjoituksen voimaan.

      Poista